maanantai 30. heinäkuuta 2012

Hellepäivä Tallinnassa

med poikaystävä. Yllätin Sepin tosiaan torstaina; olin töissä ja laitoin hänelle viestiä että huomenna lähdetään Tallinnaan, mä maksan. Työkaveria pyysin tekemään varauksen ja sain liput heti käteen. Mikä oli siihen nähden hyvä että aamulla lähtöselvityksessä oli teknisiä ongelmia, joten pääsimme ilman jonotusta laivaan, kun liput olivat jo ostettu. Kiitokseksi toin hänelle pullon rommia.

Ihana oli sää, lämmin ja istuimme laivan kannella suurimman osan menomatkaa ja koko paluumatkan. Tallinnassa tein jonkun pienen ostoksen, vaatteitta tietenkin! Sepi auttoi valitsemaan sinäänsä kaikki mitä ostin. 3 paitaa yhden mekon ja hameen. (voisin myöhemmin laittaa kuvia niistä).

Tallinnassa matkamme jatkui vanhaankaupunkiin. Käveltiin katselemassa paikkoja ja kiipesimme näköalatasanteelle päin mutta pysähdyimme kahvilaan joka oli matkan varrella katutasossa, kuinkahan monta peppua viereisen ikkunan ohi käveli. Ei häirinnyt yhtään :D
Tosiaan oli niin kuuma ettei jaksettu jatkaa matkaa sinne näköalatasanteelle asti.

Lähdettiin ottamaan muutamat juomat Beer Gardeniin jossa kävimme myös viime talvena ottamassa muutamat virvoikkeet. Cosmopolitan oli siellä todella hyvää! Ja ruoka oli halpaa. Ei ollut enää kauheasti aikaa lähteä etsimään ruokailupaikkaa, joten onneksi tajusin katsoa heidän menua. Kolmen juuston pasta kanalla -ateria oli hintaan 6,50e ja todella hyvää, sama annos maksaisi ainakin tuplasti suomessa!! (riippuu tietenkin paikasta).

Lopulta teimme ostokset mitä täytyi ja lähdimme laivaan, harmi vain että olin unohtanut laittaneeni käyttörajan mun tilille, joten ei voitu kaikkia ostoksia sitten tuoda, mutta työkaveri sai pullonsa ja minä yhteistäaikaa poikaystävän kanssa. =)

terv. Anna

1 kommentti:

  1. kivoi kuvii! :) ja vitsi tää sun blogis on kyl ihana<3! :))

    fashionsituation.blogspot.com <3

    VastaaPoista

Kommentit: