perjantai 19. huhtikuuta 2013

Ylioppilasjuhla - hankalia valintoja

JA silloinhan kaikki haluavat näyttää parhaimmiltaan.
Mekko on se keskipiste jonka kaikki huomaavat sinusta ensimmäisenä, sen jälkeen saattaa tulla kengät, laukku ja hiukset. Mutta mekko on se jonka huomaa myös juhlasalin yläreinasta. Ja samalla myös se vaikein valinta. Sillä mekonhan täytyy olla perfect. 

Aloin ajattelemaan viime vuotta kun itse valmistuin ylioppilaaksi. Mekkoa etsittiin monesta paikasta, sillä mulla oli tarkat kriteerit siitä. Ensinnäkin, ei massaa, täytyy erottua muista ja eliminoida mahdollisuus, että jollain toisella olisi sama mekko, joten en suunnannut itseäni ensimmäisenä Mangoon tai Zaraan. (kyllä juhlassa joillain oli toistensa kanssa samat mekot)

Ja kriteereistä haastavimmat olivat, täytyy näyttää multa eli jotain muuta ku muilla, olla kuitenkin hieno ja viimeisenä: sopia mun vaaleaan ja punertavaan ihonväriin. (ei siis nudea ikimaailmassa, olisin takariviläisille näyttänyt lavalla alastomalta!)

Tykkään suosia hieman erilaisia liikkeitä. Ajattelin että Serpenttiini olisi pelastanut minut, mutta ainut ihanuus siellä oli pitkä musta leninki jossa oli tissivaonkohdalla blingbling. Mutta en todellakaan kelpuuttanut kevätjuhlaan mustaa! Olisin näyttänyt muutenkin enenmmän albiinolta siitä mitä jo olen. 


Tämä löytyi Your Facestä.

Onnea sulle ylppärimekon kanssa, ja paljon onnea valmistumisen johdosta!!

terv. Anna =)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit: