maanantai 30. joulukuuta 2013

Joulu tuli ja meni


Hei kaikille. Ajattelin viimein päivitellä joulukuulumiset, sillä huomenna vietetään uudenvuoden aattoa ja ylihuomenna lähtee kuusikin kotoa. Ah tuosta kuusesta tulikin mieleen, että tässä olohuoneessa istuskellessani tuo tuoksuu vieläkin tuossa vieressä. Kuusen tuoksu on mielestäni yksi tärkeimmistä asioista, joka tuo joulun tai ainakin joulun tunnelman. 
Meillä on kotona aina ollut aito kuusi, ja säikähdin tänä vuonna kun kuulin ettei tulisikaan kuusta ja samalla menin pyytämään jouluaatoksi töitä, joita en onneksi saanutkaan ja kuusikin pääsi juuri ennen aattoa paikalleen ja koristeltavaksi. Oikea kuusi sen olla pitää! 







Lahjoja oli tänä vuonna kuusen alla yllättävän paljon!
Ja hienoa oli sekin kuinka paljon enemmän vanhemmatkin saivat lahjoja verrattanu mun ja Idan lapsuuteen. Lahjojen antaminen on oikeasti paljon kivempaa kuin niiden saaminen. Siinä vaiheessa kun on oikeasti osannut ostaa toiselle sen Oikean, mieleisen lahjan tulee niin hyvä mieli! Kuten Iskä sai multa 12v vanhan viskipullon ja äiskä tietyt Iittalan lasit. Kummatkin häkelty.






Jouluaattoon mahtui aamusta joulurauha, joulupuuro ja rentoilua. Päivällä kävin näkemässä kaveriani joka oli aaton töissä ja menin hänen seuraksi sulkemaan saunoja. Ja viimein tuli ystäväni Katja käymään koiransa Ronjan kanssa meille käymään. Koska olimme sopineet, että Katja tulee jouluaattona meille oli pukki piilottanut Katjallekin muutaman lahjan kuusen alle.
Itse sain häneltä tummansinisen Espritin mekon, jonka jo tiesin entuudestaan. Olisin itse ostanut sen sokokselta, jätin varaukseen mutta Katja osti ja mun piti maksaa takaisin (olin tuolloin Ruotsin risteilyllä) mutta Katja ilmoittikin että en saa maksaa takaisin saan sen joululahjaksi. Ai hitsi se on ihana!






Hyvän jouluruoan ja viinin jälkeen (jota ennen oltiin heitetty Katja Vantaalle) valittelin ähkyä ja sain viimein jonkun kaverin mukaan lähtemään jouluyön messuun. Ihanaa. Olin ihan paniikissa että eikö kukaan lähdekkään. Alunperin kävin sielä äidin kanssa ja myöhemmin se muuttui kaveriporukka jutuksi. Oli ihana nähdä jouluaattona yöllä ja toivottaa joulut. Mutta kaikki ovat lähteneet niin kauas toisistaan, asuvat eri kaupungeissa ja eri kuviot ihmissuhteissa, että monen joulu ei tuonut enää tuohon samaiseen kirkkoon kuin muina jouluöinä. 


hiukset kampaukset jälkeen
Onneksi joulumieleni koheni hieman aattoa kohden ja sen aikana. Toivon todella pakkasta (-10 on ok) ja lunta!

Sitä odotellessa...

-Anna

maanantai 23. joulukuuta 2013

Almost white Christmas



Onko se tämä synkkyys vai vain yleisesti, kun kodissamme sisustetaan vaaleasti. Ajattelin noin viikkositten, että tästä näyttää tulevan hyvin valkoinen joulu. Ehkei ulkona, mutta meillä sisällä. Kuitenkin, onneksi pieniä joulunvärisiä yksityiskohtia on ruvennut löytämään paikkansa joulukodistamme. Yksi yö jouluun on... jännää!




Olisin halunnut olla joulun töissä, mutta lopulta olen ollut ihan iloinen etten ole. Joulua ei nimittäin odota samalla tavalla kuin lapsena, ja joka joulumme on toistanut samaa kaavaa. Kuitenkin olen nyt tyytyväinen että olen joulun perheen kanssa. Ja näen ystäviäkin. Suurin ilo on ollut ostaa muille joululahjoja ja paketoida niitä. On niin kiva miettiä mikä lahja sopisi kenellekkin.



Lapsena uhiteltiin, että jos ei ole kiltisti tuo Joulupukki risuja kuusen alle. No, nykypäivänä sitä ei tule enää ajateltua noin. Ihmiset ovat tottuneet kuluttamaan ja ostamaan paljon kaikkea. Tuleeko sitä enää loppupeleissä esimerkiksi mietittyä itseään, että onko itse ansainnut kaikki ne lahjat joita toivoo.
Itse olen kunnolla toivonut vain yhtä lahjaa. Eräitä keikkalippuja. Voin myöntää, että itku meinasi tulla, kun pelkäsin etten niitä tule saamaankaan. Aika hassua, en edes lapsena ikinä ole itkenyt tavaran, esineiden yms. vuoksi. 


Saa nähdä. Minusta tuntuu siltä, että risuja saattaa tulla mun osalta hyvin iso kasa kuusen alle.
Sitä odotellessa, hyvää huomisen odottelua =) 

-Anna

tiistai 17. joulukuuta 2013

Joskus on mukavempaa näyttää rumalta.


Eräänä iltana mietiskelin. Poikaystävä kelas että nyt on iltarukous hetki.



 Annoin hänelle jo joululahja etukäteen. Ei ole vielä aivan varmaa onko hän nimittäin täälläpäin Jouluna. Tai siis pääseekö hän intistä ennen sitä vai sen jälkeen.



Lahja osottautui mieluisaksi. Kävin tuon leffaboxin ostamassa jo Hulluiltapäiviltä. Pulmapeli löytyi hiljattain ja se osottautui oikein hyväksi ajan vietteeksi hänelle, toi on noiden sarjassa vaikeimmasta päästä, kattoo ny kaua menee että se on ratkottu. Yksi lahja vielä uupuu, mutta sitä hän ei osaa aavistaa mikä se mahtaa olla. ;D



Huihui sen verran tullut juhlittua että on ihan mukavaa näyttää joskus kamalalta. Ja pukeutua johonkin rentoon.
Takki/Vila, neule/crazyworld, farkut/Diesel, kengät/Dinsko, kangaslaukku/Ralph Lauren.


Koulujutut tehty valmiiksi. jes. myöhässä. mutta done! Siinä meni jo silmät iha ristiin ku yötämyöten tekee tollasii. hyvä minä. 



Mun oli viel päivän loppuun pakko kokeilla poikaystävän intti kledjui, ku vikaa kertaa sil on ne messissä. Nextii saan kullan takasin, vähän tässä vaan epäselvää että mikä päivä. Näytin noissa oikeesti kuin joltain pikkupojalta. Ja hiema meinas kyl tippuu ainaki huosut päältä! 
"eiku nainen seuraavaks vuodeks sinne"
... - mul on onneks lääkärin määräämä vapautus.

Unia!!
-Anna 

Leipuri Anna ...



...hän asuu Länsi-Helsingissä


...ja gluteenittomat..


keksit leipoo siellä...




.. näen piipusta kun savu kohoaa. 

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Viikonloppu ja joululahja pulmia!

Ollut aivan mahtava viikonloppu. Bilispaikka, kavereita, pikkujoulut vanhalla kouluporukalla ja opekin tuli paikalle, just jees!!!
Kuvat voi puhua puolestaan.
Ps. Ei tää puhelin nii huono oo, sentään jotain kuvia saa otettuu :)
-anna

Ja apuaa koht on joulu ja vielki lahjoi ostamatta ja ei paljo moneyy :(
Ehk selviin. Poikaystävä sai tänään jo joululahjan ku ei oo nyt varmaa millon se pääsee intistä pois ja vaik pääsiski ennen joulua niin vietetään sitä eripuolil suomea.

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

111213

Tää päivä on ollut melko paska. Suunnilleen purskahdin itkuun duunis. (Yksi asia piristi päivää, kun pääsin auttamaan näkövammaiset laivaan) Ja ei viime päivätkään oo parhaimpia ollut. Oon ettiny paljon kuvia kuvaamaan mun päätä, tunteita, mua jne. viimeajoilta. Tässä niistä muutamia, joihin törmäsin weheartit.comissa, löytyy mun kansiosta. Bellanan
Btw, kai kaikki on huomioinu päivämäärän, sitä on hehkutettu niiin paljon wuhuu wuhuu... jee.