tiistai 28. tammikuuta 2014

Kaistanvaihtoa ja käsineitä

Heips! Tänään on tähän mennessä ollut oikein kiva päivä. :)
Lähdin Katjan mukana hänen ajotunnilleen, aiheena oli kaistanvaihto. Tuli omat ajotunnit mieleen ja havahduin miettiessäni samalla omaa osaamistani ajamisen suhteen, että nyt huomaan viimein kehityksen. En ole aiemmin ajatellut asiaa, autolla ajaminen on jo niin normaali asia. Hyvin meni kaistanvaihdot!
Sain viimein omat asianikin tuolla autokoulupaikassa hoidettua. Kuten pimeäajoin ja toisen vauheen varattua.
Happy, että oon saanut asioita eteenpäin!
Lähdin saattamaan Katjaa keskustaan töihin, ja samalla jäin kiertelemään.
En saanut ketään seurakseni. Kaupat kiehtoivat, löysin taas hienoja alelöytöjä, mutta olin päättänyt että ainut asia jonka ostan on uudet käsineet.
Apua se oli hankalaa. Sovitin vaikka mitä ihanaa mutta aina sanoin itselleni, että vain käsineet. Tiesittekö, että monissa vaatekaupoissa ei ainakaa tällähetkellä ole käsineitä myynnissä olenkaan. Onneksi pidin pääni ja oman lupaukseni itselleni. Nimittäin lopulta alkoi turhauttamaan vaatekaupat ja ei edes niitä käsineitä, niin marssin Anttilaan ja sieltähän nämä mokkanahkaiset löytyivätkin!

Nyt katsotaan tosi hyvää sarjaa, do you know White Collar?!

Hyvää tiistain jatkoa :)

-Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit: