lauantai 12. heinäkuuta 2014

Tuulipukukansaa





Pyöräretki Kallioon ja takaisin, mutta siihen mahtui monta kiertotietä ja uutta tuttavaa matkaan.
Tietenkin halusin lainata äitini pyörää, siinä on kori! Osottautui huonoksi ideaksi myöhemmin, vaihteisto ei tykännyt minusta ja pyörä oli todella raskastekoinen... sillä mentiin wuhuu.
Kaverini näytti kivan reitin ja pääsi ihastelemaan aurinkoista kesäiltaa ja hienoja huviloita. Päädyimme hakemaan muutamat juomaset Hakiksen S-marketista ja istumaan puistoon. Lopulta vaihdoimme rantaan päin heittelemään frisbeetä ja pallolle kävi hieman kurjasti, pääsi uiskentelemaan töölönlahteen ja sinne jäi. Saapi mennä noukkimaan kuka palloa kaipailee! 




Oli ihana nähdä ihmisiä ulkona. Kaikki vaikuttivat niin iloisilta ja elämää riitti. Mitä eriskummallisin musiikki soi eri puolilta ja yhdet pystyttivät lentopalloverkkoa ja toiset pelasivat jo mölkkyä. Kesällä on ihanaa kun vietetään aikaa ulkona, vaikka olisikin pikkaisen vilponen. Soittelin muutaman puhelun ja paljastui muidenkin ystävien viettävän iltaa ulkosalla. Päätimme yhdistää päämme ja suunnata Kuudenteen linjaan. Valitettavasti paikka oli meille eilen pettymys, emme tienneet "lattari-illasta", onneksi emme joutuneet maksamaan sisäänpääsymaksua. Kyllä sitä rentoa jazzahtavaa musiikkia kuunteli, mutta mieli oli muualla. Porukka hieman erkani, mutta suurinosa lähdimme jatkamaan Hesarille ja päädyimme Lepakkomieheen. En valitettavasti ottanut selvää ketkä sielä esiintyivät alakerrassa mutta hyvältä kuullosti! Reilusti raskaampaa kuin lattari-ilta. 






Tutustuimme uusiin ihmisiin illan aikana ja koti matkasta tuli pitkä. Grillin kautta kävimme hakemassa kaverilta pyöräni ja frendini lonkun + akustisen kitaran. Menimme istumaan puistoon heittämään vielä hieman frisbeetä, oletteko muuten huomioineet kuinka tyyntä 3-4 aikaa yöllä on?! Lähdimme viimein suunnistamaan kotiin, minä pyörällä, kaveri lonkulla ja uudet tuttavamme kävellen, kaikilla oli melko sama matka. Matka taittui mukavasti ja jätimme uudet tuttavamme bussipysäkille, jatkoimme matkaa Manskua pitkin suunnitelmana mennä Pikkiksen läpi. Aamu alkoi jo nousemaan, oli aivan mahtava rullaus sää ja ei ollut edes kylmä!
Ja keihin me tietenkin tapasimme uudestaan! Uusiin ystäviimme.
Kesässä parasta on mielestäni tutustua uusiin ihmisiin, nauttia säästä ja valvoa öitä. Olin kotona puoli viisi vaikka Lepakkomieshän meni kiinni jo klo 2. Ei se haitannut ollenkaan. Nyt mietistekelen kuinka ehdin kauppaan ostamaan uuden kellon, entinen meni rikki ja huomenna todellakin olisi tarvetta kellolle! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit: