maanantai 4. elokuuta 2014

Tämän kesän mökkireissu!



Mikä sen parempaa kuin jättää kaupunki hetkeksi ja lähteä karkuun. Olin ostanut eurolla ystävältäni kirjan, joka sopi erittäin hyvin automatkaluettavaksi matkallamme Mikkeliin ensin näkemään isän äitiä ja sen siitä Anttolaan hakemaan vene. Rumrum, jolla päräytimme saareen mökille. Ensimmäinen kertani mökillä tänä vuonna ja valitettavasti minulla alkaa keskiviikkona koulu ja töissä kuluu viikonloput, eli tähän yhteen kertaan se jää. 




Hmmm Savossa aina tapahtuu, kun sitä oikein odottaa. Jokainen mökkireissu on ollut omaa luokkaansa, viime vuodesta voimme vain muistella surullisin mielin järvessä uinutta kännykkääni. Sitä entistä kännykkää.
Tälläkertaa oli ennustettu pahoja ukkoskuuroja. Tietinkin osui kohdallemme matkalla Mikkelistä Anttolaan. Mietimme hyvin pitkään olisiko mahdollista, että polttimo olisi palanut, sillä moni vastaan tulija vilkutti pitkiä. Kuitenkin juolahti mieleen, että jossain tuolla edessä on jotakin vialla. Ensimmäinen yllätys tuli aivan puun takaa, oikeastaan kurvin jälkeen. Puu oli kaatunut myräkässä ja vienyt sähkötkin mukanaa.
Huoh ensimmäinen tarkoittaa että sen jälkeen seuraa muutakin. Jonkun ajomatkan päästä näimme autoja pysähtyneenä kumminkin puolen tietä. Todella iso mänty oli kaatunut tielle, ja ihmiset olivat joukoin raivaamassa tietä. Onneksi oli metsuri jonon kärjessä saha mukana. Välillä ei osaa hahmoittaa kuinka paljon suuret myräkät saavat aikaan, kun itse asuu pääkaupunkiseudulla kerrostalossa, johon joskus lapsuudessa salama löi jälken seinään, mutta ei muuta. Pääsi taas lähemmäksi luontoa.  





Hieman piti odotella että ukkonen meni ohitse, jotta uskalsi saareen lähteä ajamaan. Mökkimme sijaitsee siis Saimaalla ja saari jossa se on on hyvin suuri, kilometrejä jos haluaisi kävellä toiselle puolelle. Pitkään olen pelännyt, että isäni ja kummisetäni möisivät paikan, sillä se on ollut harkinnassa. Onneksi toistaiseksi vieläkin harkinnassa. Vaikkei mikään olekkaa priima kunnossa, rahaa ei riitä kaiken ylläpitoon onhan se sentään oma mökki. Oma puolihehtaaria. Se oma, jonka toivoisin jatkuvan vielä omille lasten lapsille. Nytkin kun kummisetä oli ystävän kanssa ollut raivaamassa puita, on mökillä vielä kauniinpaa. Ylämöltä järvellepäin katsottuna maisema on niin kaunis, ja näkee paljon enemmä. Mökki ei vain piiloudu kallion, mättäiden ja havupuiden sekaan. 




Asia jota rakasta mökillä, luonnon ja rauhan lisäksi on kaikki erikoinen vanha ja mielenkiintoinen. Isoäidiltä on jäänyt paljon vanhoja suomalaisia astioita ja vaatteita mökki täyteen, kaikkea retroa, eli kaikkea hyvin inspiroivaa! Joka kerta kun olen saaressa unelmoin siitä lottovoitosta jonka joku päivä ajattelin voittaa. Mistä tulikin mieleen että samalla voisin tässä tarkastaa edellisen loton. Ylläri, ei mitään.
Jos kuitenkin tuon joku päivä voittaisi, menisi rikkaisiin naimisiin tai jostain kumman syystä itse saisi haalittua suuret summat massia, niin laittaisin mielellään möksän kuntoon! Se pitäisi alottaa perustuksista ja kattojenpaikkauksesta lähtien. Laiturikin voisi tulla takaisin. Ja miten lottovoitto ja retrotavarat liittyivätkään yhteen... ajattelin että paikka saisi pursuta enemmänkin antiikkia antiikkia. Sitä päivää siis odotellessa!  













Jo perinteeksi alkaa muodostua joka mökkireissuinen eli kerrankesässä pidettävä välipäivä "retkipäivä". Eli Puumalaan. Viimevuonna meitä oli mukana myös entinen poikaystäväni, ja näimme kuinka puita uitettiin pitkinä lauttoina Puumalan sillan ali. Voi olla että jää jopa ainoaan kertaan kun näen vastaavaa. Se oli hyvin mielenkiintoista. Tänä vuonna kävimme oikein hyvässä ravintolassa lounaalla ja tutkimme paikkoja. Ihmettelimme aluksi jonkin aikaa miksi Puumalan kokoisessa kaupungissa olin niin paljon ihmisiä liikkeellä. Hetken kuluttua selvisi veneessä kännäävien ihmisten ja myyntikojujen johdosta että jotain oli meneillään, Siltakemmakat nimittäin. Illalla olisi esiintynyt Jenni Vartiainen, Sanni yms. Valitettavasti omat suunnitelmamme oli jatkaa mökillä illalla grillaamista, mustikan poimintaa ja jäätelön syöntiä. 








Kuinka ihanaa oma aika olikaan. Olen yleensä töiden jälkeen aina näkemässä jotain ystävääni, enkä useimmiten anna aikaa omalle itselleni. En muista milloin minua on mielummin kiinnostanut lukea kirjaa kuin keskustella.
Vikana iltana istuinkin rantasaunan portaikolla, paheilla polttamassa päivän ensimmäistä tupakkaa, juoden sidukkaa ja lukien uutta kirjaani, mikä osottautui hyvin jännittäväksi ja kummalliseski eli mielenkiitoiseksi. Oli jo pimeää, vesi liplatti ihanasti rantakivillä ja puut humisivat, välillä joku hurautti oli moottoriveneellä herpauttaen keskittymiseni hetkellisesti. Tätä minä olin kaivannut, omaa aikaa olla yksin. 










Kouluni alkaa keskiviikkona ja jännitän sitä kovasti. Pitää vielä hankkia muutamia tavaroita ja hoitaa asioita, onneksi sitä varten minulla on nämä muutama vapaa. Olisin onnellinen jos osaisin koulun töiden ja koko touhun täyteisen tulevan syksyn ohella antaa aikaa itselleni!

Anna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit: