torstai 28. toukokuuta 2015

Old new rose



Eilen oli viimeinen päiväni työharjoittelussa tai oikealta nimeltään työssäoppiminen. Suoritin harjoittelun ompelimossa, joka sijaitsee Stenbäckinkadulla lähellä Mannerheimintietä. Päätin alunperin hakea kyseiseen ompelimoon, koska tiesin entisen opettajani Helsinki Design koulusta työskentelevän siellä. Kyseinen mallimestari ohjasi minua melkein koko harjoittelun ajan, välillä ompelijat neuvoivat. Ompelimo elämä oli mielenkiintoista. Tulen varmasti aina muistamaan mitä kaikkea mielenkiintoista harjoitteluni sisälsi. 
Pääsin oppimaan kaavoituksesta, leikkaamisesta, naisten- ja miestinvaatteiden ompelusta. Olin lapsena lukenut kirjaa jossa tyttö oli töissä hattukaupassa, jossa he istuivat tekemässä hienoja hattuja, koristelemassa ja muovailemassa. Välillä havahduin olooni ompelimossa, ihan kuin olisin ollut kirjasta. Paikalle pöllähti päivässä monenlaisia asiakkaita. On suunnittelijoita, opiskelijoita, vaatteitaan korjauttamaan tai kokonaan muokkaamaan tulleita, vaikka mitä erilaista kokoajan. Olen iloinen että pääsin tähän paikkaan suorittamaan harjoitteluni. Tulen varmasti muistamaan jokaisen teehetken, sovitusharsimisen, historiantunnin ja juttuaiheet. Mielenkiinnolla odotan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!




Kengät Dinsko/nahkatakki lainattu/paita Lindex/hame kangas Eurokangas 10% silkkiä, loppu asetaattia

Eräs ompelimossa yhteystyötä tehnyt suunnittelijaopiskelija kutsui meidät eilen katsomaan heidän päättötyömallistoa. Oli mielenkiintoista päästä näytökseen, ja näkemään vaatteita lavalla joita itsekin on päässyt käsittelemään. Mallimestari kysyi minulta siinä penkissä istuessamme aionko tämän koulun jälkeen jatkaa tähän kouluun. Se pisti miettimään. En tiedä mitä tulevaisuus tuo, mutta sen tiedän että vaatteet, niiden näkeminen, tekeminen, suunnittelu, kuvaaminen, kaikki pitävät minut vireessä, tuntuu kuin saisin aivan uutta voimaa. Voimaa joka peittoaa kaiken muun, olen iloinen että olen löytänyt tällaisen voiman. 

Anna 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit: