maanantai 27. heinäkuuta 2015

Lamppuja ja pintoja - Asuntomessupäivä


Huhhuh kuvapläsäys tältä päivältä saapuu nyt!
Olin jo aikaa sitten saanut vanhempieni kummilapselta kutsun asuntomessuille ja vapaapäivien ansiosta löytyi sopivasti aikaa, mukaan innostui äitini ja siskoni. Sopiva päiväreissu Vantaalle Kivistöön ruksitti listaltani myös Kehäratamatkan! 



Nämä olivat ensimmäiset asuntomessuni, enkä todellakaan tiennyt mitä odottaa! Ystävät kyselivätkin olenko aikeissa ostoksille taikka rakennuttaa oman talon. En valitettavasti ole vielä siinä elämäntilanteessa, joten messumeininki oli puhtaasti ratkaisujen ja materiaalien tutkiskelua, sisustusideoiden metsästystä ja päivästä nauttimista. 




   
Silmään pisti heti tuo vanha Singer pöytä!  
Käsittääkseni messuilla tulisi huomata kauden trendit! Vaikken rakentamisesta ymmärrä yhtään, jäi päälimmäiseksi mieleen ekologisuus, tavaroissa, materiaaleissa ja rakennusrakaisuissa. Eräs asunto kuivasi itse itsensä! 

Asunnot olivat suurimmaksi osaksi melko sokkeloisia, mutta melkein jokaisessa toistui avotilat kuten keittiö/ruokahuone/olohuone yhdistelmä. Välillä ihmetytti turhat neliöt, tilaa tuntui toisinaan olevan liikaa. Kylpyhuoneet olivat melko yhteneviä, monesta löytyi amme, mutta sitä ihmettelin kuinka saunakiukaat näyttivät vaarallisilta liiankin monessa saunassa. Kerran olen itse huonon tasapainon vuoksi kompuroinut saunassa, joten turvallisuusseikat osuu heti sen jälkeen silmään!   





Huomasin sisustuksessa kiinnittäväni paljon huomiota lamppuihin ja pintoihin! Lamppuja oli paljon erilaisia, yhtänäistä oli roikkuvuus. Todella harvassa huoneessa oli kattoa myötäilevä lamppu. Lattiat erilaista parkettia, laattaa ja laminaattia, hyvin kauniita pintoja. Ja mikä eniten minua viehätti oli pöytien ja tasojen pinnat. Uusvanhaa, käsiteltyjä tasoja, aivain kuin vanhaa puulankkua mutta loppupöytä jatkui erilaisena. Ah kelpaa, tykkään sekoittaa vanhaa ja uutta! Täytyypi varmaan tutustua puuseppiin jotta joku päivä saisi haluamansa ruokapöydän! 

Jos vapaapäiväksi ei keksi tekemistä voipi testata uuden Kehäradan ja käväistä asuntomessuilla, ainakin omalla kohdalla päivä meni niin rattoisasti kaikkea mielenkiintoista tutkien! 


Ihastuin tuohon Vepsäläisen arkkuun! 

Hauska kynttilänjalka!




Miten tuo valaisee noin alhaalta?!




-Anna

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Hvitträsk - Mustikassa


Lauantai ulkoilupäivä jatkui koiran päästyä kotiin hieman erilaisiin maisemiin. Lähdimme ajamaan kohti Hvitträskiä! Paikka oli melkein kaikille meistä tuntematon emmekä tienneet mitä odottaa! Kaunis linnoitus häämötti vuorenhuipulla. Maisemat olivat sanoinkuvailemattomia, olimme hyvin korkealla, vanhat puut kohosivat rinteellä ja näkyi kauas järvelle! 

Alueella sai vapaasti kävellä, käydä puutarhassa ihastelemassa arkkitehtuuria ja kukkia, nauttia ulkoilmasta. Jos olisimme tulleet aikaisemmin olisimme voineet käydä museossa ja ravintolassa syömässä. Onneksemme olimme kylläisiä eväistä, joten seuraavaksi odotti pitkään kaivattu mustikka.

 Vuoren/mäen rinteet olivat pulloillaan mustikkaa! Hyvä, kun tytöt malttoivat melkein päästä rinteen alas asti kun kädet ja suupielet olivat sotkussa! Leiriydyimme laiturille, järvi oli aivan tyyni, mieli lepäsi ja kalat kävit jatkuvasti syömässä pinnassa. Kipot esille ja mustikkaan, myöhemmin oli uusinta järveen! Olin hyvin onnellinen onnistuneen vapaapäivän johdosta! 
Toivottavasti ulkoilureissuja mahtuisi tähän kesään lisäää!!!! 















-Anna

Luukki - Picnic



Viimein koitti vapaat ja täydellinen aurinkokeli! Olimme jo viikon jutelleet kaveriporukalla voisiko viikonloppuna tehdä jotain. Kaikki eivät voineet nähdä mutta lopulta lauantaiaamuna keräsimme tyttöporukan kasaan ja lähdimme suunnistamaan Vihdintietä eteenpäin! 

Kylmälaukut, viltit ja pelit mukana. Suunnitelmissa oli lähteä mustikkaan, mutta päätimme pysähtyä pitämään ensin piknikkiä, alkoihan päivä olla lopulta pitkällä ja kaikilla nälkä. Täydellistä ajanviettoa ulkona! Jos itse en olisi ollut pelkuri olisin muiden mukana juossut järveen uimaan, olihan meillä vielä uimavalvojakin mukana! 








Kukkii


Pieni positiivinen jutska:
Oletteko huomioineet saman kuin minä? Vaikka kesä ei olekaan ollut lämpimin, näyttää se tällähetkellä upealta. Viime heinäkuussa kukat olivat jo nuukahtaneet, nyt ne vasta kukkivatkin! Ihmettelin juhannuksena kun ei meinannut kukkia seppeleeseen löytyä tarpeeksi, mutta nyt valinnanvaraa on kaikille jakaa! Kaunista ja miten ihana tuoksu niistä lähtee!