perjantai 13. toukokuuta 2016

U better shape up!

Viikot vain hurahtavat ja kohta koittaa valmistuminen koulusta! Olemme kuitenkin ehtineet viimeisten parin kuukauden aikana tekemään paljon. Itämeri -projekti valmistui ja muotinäytös oli Riikassa esiintymässä! Samalla olemme suorittaneet juhlapukukurssia. Teen asiakkaalle kaasonmekkoa vuoden päässä oleviin häihin. 






Kaiken ohella olemme ehtineet myös tehdä luonnoksia tuotesuunnittelun tunneilla ja materiaalituntemuksessa pääsimme kokeilemaan uutta tekstiiliprintteriä! Tarkoitus oli, että kaikki pääsisi printteriä kokeilemaan ja saisi omaan käyttöön tulostaa kankaalle kuvan.
Muut olivat jopa muistaneet ottaa omat tai poikaystäviensä paidat mukaan joihin aattelivat tulostaa printin. Onneksi koulusta löytyi trikookangasta, niin nopeasti väsäsin ittelleni päivän aikana löysän topin (tarkoitus treeni- tai yöpaidaksi!!!) niin pääsin myös tulostamaan! Ihmeellistä tuo teknologia, kuva ei tunnu paidassa yhtään ja itse tulostus hoitui todella nopeasti! 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit: